Presumptiivinen demokraattien ehdokas tuomitsee Trumpin kansalliseksi turvallisuusuhaksi.
Hän on "temperamentiltaan sopimaton pitämään virkaa, joka vaatii tietämystä, vakautta ja valtavaa vastuuta," ja hän "on uhannut hylätä liittolaisemme Natossa." Tämän villisti kammattu albatrossi republikaanipuolueen kaulassa takaa demokraattien voiton marraskuussa.
Tai näin ainakin demokraatit tunsivat kesällä 2016, kun Hillary Clinton piti sen anti-Trump-puheen (yksi monista kampanjan aikana). Vaikka mielipidemittaukset suosivatkin Clintonia, hänen anti-Trump-viestinsä ei riittänyt voittoon vaalipäivänä. Clinton johti viestillä, joka oli tarkoitettu vetoamaan demokraattisen puolueen uuteen perustukseen: varakkaisiin, korkeasti koulutettuihin äänestäjiin. Hän sivuutti rahapussiasiat ja heitti monet Trumpin äänestäjät "halveksittavien koriin". Sen sijaan, että olisi malttanut kulttuuripolitiikassa, hän juoksi vasemmalle.
Vaikka Bidenin 2024-kampanjassa on joitain huomattavia eroja Clintonin 2016-kampanjaan verrattuna, se saattaa silti jäädä samanlaiseen ansaan. Tehdessään retkiä teollisuuspolitiikkaan ja tulleihin tietyistä tuotteista Kiinan kansantasavallasta Biden on yrittänyt käsitellä joitain sinikaulustyöläisten taloudellisia huolenaiheita. Toisin kuin Clinton, hän ei ole sivuuttanut entisiä "sinistä seinää" edustavia osavaltioita Keski-Lännessä, vaan suunnannut kampanjaresursseja sinne.
Kulttuurikysymyksissä hänen hallintonsa on ollut paljon vähemmän keskustalainen kuin "Joe Scrantonista" -brändäys antaisi ymmärtää. Hän on jatkuvasti antanut progressiivisen etuvartion asettaa politiikkaa identiteetistä, abortista ja koulutuksesta.
Maahanmuutto on ehkä se näkyvin esimerkki Bidenin luopumisesta maltillisuudesta miellyttääkseen aktivistiluokkaa.
.